Keisarin uudet vaatteet

perjantai 19. marraskuuta 2010

Pis, pis pissa... Tuliko jo pissa...

     Kuva
Monesti kuulin, että jos lapsella on puheen kehityksen viivästymää, myös kuivaksi oppiminen voi kestää. Ja meillä kestikin tuonne 3vuoden ja 3 kuukauden ikään saakka. Siihen mennessä pottaan oli tullut ehkä pissa tai kaksi joko reilun kolmen vuoden aikana. Olimme aloittaneet pottailun jo ennen vuoden ikää, noin puolitoista vuotiaana tuli joku pottakammovaihe eikä tyttönen suostunut edes istumaan potalle tai pöntölle. Yritimme aina säännöllisin väliajoin saada lasta potalle, mutta ei. Noin vuoden verran meni odotteluissa kunnes tyttönen jo istahti hetkeksi potalle. Muutamaksi sekunniksi. Yritimme kirjan kanssa saada viihtymään pitempäänkin. Laulamalla tyttönen saattoi istuakin potalla vähän pidempään, mutta vahingossakaan sinne ei mitään tullut. Yritimme kyllä selittää ja kertoa mikä potta on ja mitä sinne on tarkoitus tehdä, mutta tyttönen ei joko ymmärtänyt tai ei halunnut edes koittaa. Näytimme esimerkkiä, potalla kävi niin isoveli kuin me vanhemmatkin istuimme pöntölle tyttönen mukana.

Päiväkodissa ja kotona päätimme yhteistuumin jättää vaipan pois hereillä ollessa. Vaippa laitettiin vain ulos (talvella) sekä päiväunille (ja yöunille). Ei auttanut, vahinkoja tuli kotona montakin kertaa päivässä, vaikka potta kökötti keskeisellä paikalla olohuoneessa. Päiväkodissa ei vahinkoja tullut, sillä siellä kuitenkin vaippa oli kolmesti päivässä päällä. Kotona huomasimme, että lapsi pidätteli pissaa. Ei vain suostunut pissaamaan potalle, pissasi sitten yövaippaan.

Sitten ihan yhtäkkiä... Oma vakituinen päiväkotimme meni kiinni kesää vasten kesäkuussa 2010. Lapsille oli varattu hoitopaikka vielä kolmeksi viikoksi perhepäivähoitajalle. Viimeinen päiväkotipäivä ennen kesätaukoa oli perjantai ja sinä viikonloppuna tyttönen oppi pissaamaan pottaan. Niin kauan meni, että äiti oppi lukemaan merkkejä *nolostus*. Silloin tajusin, että pissahädän tullessa tyttönen riisuu kaikki vaatteensa pois, menee sohvan ja sohvapöydän väliin ja pissaa sinne lattialle. Seuraavalla kerralla kun tyttönen teki näin, kiikutin potan sinne ja istutin tyttösen potalle. Tyttönen ei aluksi olisi halunnut istua potalla, yritti nousta pois, mutta laulamalla ja höpöttelemällä sain tytön pysymään potalla. Sitten tulikin pissa! Ensimmäinen pissa pottaan pitkään aikaan. Se olikin sitten ison juhlan paikka :) Taputimme ja hurrasimme ja kävimme juhlallisesti kippaamassa pissan pönttöön. Pöntön vetäminen oli huikea tapahtuma. Sen jälkeen tyttönen sai ksylitolipastillit ilman mitään syömisiä.  Tuon jälkeen pottailu alkoi vihdoin sujua, vahinkoja tuli aina silloin tällöin, mutta tyttönen pyynnöstä kävi pissaamassa pottaan. Itse hän ei heti hoksannut potalle mennä, mutta tosiaan pyynnöstä tiristi vaikka ihan pikkulirun. 

Kakkaaminen oli taas toinen juttu. Siinä meni vielä muutama kuukausi, ennenkuin kakatkin alkoivat pottaan tiensä löytää. Monet monituiset kakat olen lattialta siivonnut, mutta nyt tyttönen osaa pääasiassa itse mennä kakallekin potalle ihan itse. Samoin pissalla käy kun pissattaa. Tällä hetkellä meidän keltainen potta kököttää olohuoneessa, vielä emme ole harkinneet potan siirtämistä vessaan. Se on ajankohtaista vasta siinä vaiheessa kun tyttönen itse yltää ovenripaan, siihen saakka saa pissailla ihan rauhassa pottaan vaikka keskellä olohuonetta. 

Tällä hetkellä tyttönen siis pissaa ja kakkaa pottaan noin 98 prosenttisesti. Vahinkoja tulee siis kyllä vielä, mutta aika harvoin. Päiväkodissa ei ole enää vaippoja, ainoastaan pidemmille reissuille saatamme viedä vaipan. Yövaippa tyttösellä vielä on, vaikka välillä sekin on ihan kuiva. Emme kuitenkaan ole sen kanssa kiirehtineet. Katsellaan sitten kun vaippa alkaa olla jatkuvasti kuiva :) 

perjantai 12. marraskuuta 2010

Uusia sanoja!

Jotenkin nyt tuntuu, että uusia sanoja tulee taas kuin sieniä sateella :) Meillä oli leipomispäivä, tein kakkua mieheni synttärin kunniaksi. Tyttönen osoitteli kakkupohjaa ja siinä hänelle totesin, että joo, siinä on kakku, isin kakku. Tyttönen toisti tunnollisesti perässä: kakku. Ja sana jäi käyttöön, sillä myös lehdestä löytyi kakku ja muffinistakin tuli tyttöselle kakku. Toinen herkkusana on kessi eli keksi. Tyttönen tulee pyytämään kessiä. Loppu-sana on myös yksi valttikortti, tyttöselle riittää kun sanoo loppu ja esimerkiksi keksin pyytäminen jää siihen. Samoin tyttönen itse toteaa välillä, että loppu, kun esimerkiksi on syönyt ruokansa.

Hoitotäti kertoi yhtenä päivänä, kun lapsia hoidosta hain, että tyttönen oli vienyt hoitajan kädestä pitäen lokerolleen ja sanonut selvästi: anna kissa. Tyttönen oli sitten unikissansa lokerostaan saanut. Tyttönen myös totesi kun katseli veljensä hyppimistä, että: Ekka (olkoon veljen nimi nyt vaikka Pekka :) ) hyppää.

Paketti-sana tulee myös selvästi. Kaikki laatikot, pussukat ja rasiat ovat nyt pakettia. Tyttönen osoittelee ja pyytää pakettia. Eilen tyttönen tuli minun luokseni paloauton kanssa ja hoki: pa-auto, paoauto.

Olemme nyt laulaneet paljon, etenkin kahta laulua joista tyttönen tykkää. Toinen on Postimies Patesta poimittu laulu, jota tyttönekin mukana laulaa. Ja jos ei laula, niin tanssii ja muistuttaa äitiä seuraavasta laulunsanasta jos äiti taukoa pitää :) Toinen ehdoton lemppari on Kaksi on paatissa soutajaa- laulu, jonka aikana meillä on koko ajan katsekontakti. Tyttönen rakastaa laulun loppua, sillä minulla on tapana viimeisen "soutamaan" sanan -maan osaa venyttää ja ns. säikäyttää tyttönen. Se aiheuttaa aina hurjat kikatukset.

Sellaisia mukavia :)

Kuvat kuvakollaasiin löytyivät näistä osoitteista...

Kissat
Paketti
Keksi
Paloauto

Syyllisyys...


Varmaan jokaiselle vanhemmalle tulee erinäisiä ajatuksia siinä vaiheessa kun aletaan puhumaan erityilapsesta ja sairauksista. Todennäköisesti jokainen vanhempi miettii, onko itse tehnyt jotain väärin tai vaikkapa edesauttanut lapsen ongelmia. En ole minäkään välttynyt näiltä ajatuksilta. Ensimmäisenä ajattelin tyttösen syntymää. Kuusi viikkoa etuajassa ja vielä hätäsektiolla. Tosin syihin en voinut itse vaikuttaa, mutta kyllähän sitä miettii, voisiko asiat olla toisin, jos tyttönen olisi syntynyt täysiaikaisena ja alateitse.

Toinen asia, jota olen miettinyt, on varhainen vuorovaikutus. Onko siinä ollut puutteita? Esikoisen sairastumisen vuoksi en päässyt keskolaan tyttöstä katsomaan kahtena viimeisenä keskolaviikkona. Tyttönen nukkui muutenkin paljon ensimmäiset kuukaudet, joten vuorovaikutusta ei silloin niin paljon tullut. Tyttönen nukkui ensin kehdossa ja sitten pinnasängyssä, olisiko perhepeti ollut parempi ratkaisu?

Aloimmeko yrittämään toista lasta liian aikaisin, kun esikoinenkin oli vielä vauva? Juuri kävelemään oppinut taapero vie myös paljon aikaa. Olisiko minulla ollut enemmän aikaa vauvalle ihan kahden kesken, jos esikoinen olisi ollut isompi? Aloitimmeko talon rakennusprojektimme huonolla hetkellä, jolloin olin paljon lasten kanssa kolmisin? Jos isä olisi viettänyt enemmän aikaa taaperon kanssa, olisiko tyttösen vuorovaikutus nyt parempi?

Saiko tyttönen liian varhain katsoa telkkaria isoveljen mukana? Onko telkkarin katsominen passivoittanut tyttöstä ja katsooko hän nytkin liikaa telkkua? Pitäisikö rajoittaa yhteen puolen tunnin ohjelmaan päivässä? Vai kokonaan telkkari pois?

Semmosia ajatuksia... Jossittelu on turhaa siinä mielessä, että itku ei auta kun maito on jo kaatunut lattialle, mutta eipä näille ajatuksille oikein mitään voi. Korkeintaan voi miettiä valintoja uudelleen jos joskus vielä raskaaksi tulee...

lauantai 6. marraskuuta 2010

Kuti kuti!


Meillä on nyt sairastettu. Ei tosin sen kummempaa kuin nuhaa ja erittäin ikävää yskää. Koko viikon oli tyttönen poissa hoidosta, poika meni perjantaina hoitoon. Mutta nyt alkaa onneksi jo hellittämään, pääsee tyttönenkin vihdoin ulos kunnolla.

Uusia sanojakin taas on tuntunut tulevan. Yksi on tule. Tyttönen tulee ottamaan kädestä kiinni, katsoo silmiin ja sanoo tue/tule. Samoin lastenohjelmaa katsoessa (yllätys yllätys) tyttönen sanoi perhosen ihan oikeassa kohtaa, kun ohjemassa perhonen lenteli. Tosi paljon tyttönen löytää noita sanoja lastenohjelmista. Ei tarvitse kuin kerran katsoa, niin jo löytyy sana tai kaksi, ellei useampikin ohjemasta ja niitä hokee sitten oikeissa kohdissa.

Paras muuten nyt selventää, että ei meillä jatkuvasti katsota lastenohjelmia :) vaikka siltä voi välillä tuntuakin. Päivästä riippuen sanoisin noin 1 - 3 tuntia tulee katsottua. Esimerkiksi nyt kun lapset on olleet kipeänä, ovat saaneet katsella telkkaa hiukan enemmän, eli tuo kolme tuntia voi olla aika lähellä. Yleensä poika katsoo aamun lastenohjelmat, niin samaan aikaa tyttönen katsoo dvd:ltä omaa suosikkiaan, koska yleensä telkun omat ohjemat eivät niin kiinnosta. Sama koskee sitten pikkukakkosen aikaa. Toki olen nyt miettinyt, katsooko tyttönen liikaa telkkaria, kuinka se vaikuttaa tuon autismin kannalta, mutta mielestäni meillä ei kuitenkaan katsota telkkaria kovinkaan paljon. Yleensä se on se 1 - 1½ tuntia per päivä. Vaikka voihan tämäkin olla jonkun mielestä liikaa...

Tyttönen rakastaa vieressä pötköttelyä. Jos menen sohvalle maate, tyttönen on alta aikayksikön kainalossa nyhjäämässä. Samoin aamulla pieni on takuuvarmasti kainalossa, mahdollisimman lähellä. Ja nyt on uutena juttuna tullut vielä se, että pitää tyttösen laittaa käsi minun päälleni :) Suloista! Tänään aamulla leikimme sängyssä kutitusleikkiä. Tyttönen oli pelkässä yövaipassaan ja potkaisi minun käteni jaloillaan ilmaan. Sitten jäi odottamaan... Jos käsi ei tullutkaan kutittamaan, tyttönen sanoi: kutikuti. Joten pieni sai mitä halusi. Iloinen kikatus ja taas uusi potkaisu...

Tyttönen osasi jossain vaiheessa pyytää mammaa (maitoa), mutta se jäi. Nyt tilalle on tullut sananalku mai. Maitoa tahtoessaan siis sanoo mai. Hieno juttu tämäkin :)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

aoassssti!!


Katselimme eilen kirjaa tyttösen kanssa. Yksi sivu kiinnosti häntä erityisesti, sivu jossa oli paljon ilmapalloja. Niitä piti sitten katsella ja toisella sanaa pallo. Tyttönen myös laski palloja, mutta kun omat taidot loppuivat kymmeneen, piti äidin jatkaa. Samassa kirjassa oli myös lintu ja sen ehdin tyttöselle esitellä. Hänellä kun tapana selata kirjat tosi nopeasti läpi ja katsoo vain niitä sivuja, mitkä häntä kiinnostavat. Tyttönen ei välitä "missä kissa, tuossa kissa" jutuista lainkaan. Tänään tyttönen sitten katseli sylissäni lasten ohjelmaa. Ohjelmassa näkyi lintu, tyttönen kääntyi katsomaan minua ja totesi: lintu. Jälleen siis saamme liittää uuden sanan oikeassa paikassa sanottuna tyttösen sanarepertuaariin. Saas nähdä jääkö vakituisempaan käyttöön vain oliko "hetken hairahdus" :)

Myös uusi sana, jota tyttönen usein on toistellut, on varovasti. Tosin se kuulostaa ehkä enemmänkin aoassssti:lta. Yleensä tyttönen tätä hokee kun on kiikkunut jonnekin ja sieltä on tulossa alas. Äidin varoittelut on siis menneet perille, ainakin sanan muodossa :)

Oikeastaan pitäisikin tässä jossain vaiheessa tehdä listaa sanoista, mitä tyttönen käyttää. Näkisi kuinka paljon niitä on ja vähän saisi osviittaa siitä, mistä hän on ne oppinut.