Varmaan jokaiselle vanhemmalle tulee erinäisiä ajatuksia siinä vaiheessa kun aletaan puhumaan erityilapsesta ja sairauksista. Todennäköisesti jokainen vanhempi miettii, onko itse tehnyt jotain väärin tai vaikkapa edesauttanut lapsen ongelmia. En ole minäkään välttynyt näiltä ajatuksilta. Ensimmäisenä ajattelin tyttösen syntymää. Kuusi viikkoa etuajassa ja vielä hätäsektiolla. Tosin syihin en voinut itse vaikuttaa, mutta kyllähän sitä miettii, voisiko asiat olla toisin, jos tyttönen olisi syntynyt täysiaikaisena ja alateitse.
Toinen asia, jota olen miettinyt, on varhainen vuorovaikutus. Onko siinä ollut puutteita? Esikoisen sairastumisen vuoksi en päässyt keskolaan tyttöstä katsomaan kahtena viimeisenä keskolaviikkona. Tyttönen nukkui muutenkin paljon ensimmäiset kuukaudet, joten vuorovaikutusta ei silloin niin paljon tullut. Tyttönen nukkui ensin kehdossa ja sitten pinnasängyssä, olisiko perhepeti ollut parempi ratkaisu?
Aloimmeko yrittämään toista lasta liian aikaisin, kun esikoinenkin oli vielä vauva? Juuri kävelemään oppinut taapero vie myös paljon aikaa. Olisiko minulla ollut enemmän aikaa vauvalle ihan kahden kesken, jos esikoinen olisi ollut isompi? Aloitimmeko talon rakennusprojektimme huonolla hetkellä, jolloin olin paljon lasten kanssa kolmisin? Jos isä olisi viettänyt enemmän aikaa taaperon kanssa, olisiko tyttösen vuorovaikutus nyt parempi?
Saiko tyttönen liian varhain katsoa telkkaria isoveljen mukana? Onko telkkarin katsominen passivoittanut tyttöstä ja katsooko hän nytkin liikaa telkkua? Pitäisikö rajoittaa yhteen puolen tunnin ohjelmaan päivässä? Vai kokonaan telkkari pois?
Semmosia ajatuksia... Jossittelu on turhaa siinä mielessä, että itku ei auta kun maito on jo kaatunut lattialle, mutta eipä näille ajatuksille oikein mitään voi. Korkeintaan voi miettiä valintoja uudelleen jos joskus vielä raskaaksi tulee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti