EI!!!

Kuva täältä

Kaikkea hassua sitä ajatteleekin. Silloin lääkärikäynnin jälkeen kun pääsin autolle ja sain tyttösen turvaistuimeen, aloin ajatella. En edes käynnistänyt heti autoa, vaan mietin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pääseeköhän tyttöseni koskaan naimisiin? Hassua! Ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on se, että löytääkö rakas pikkuiseni koskaan itselleen aviomiestä ja tuleeko hänestä onnellinen vaimo. Ilmeisesti sitä ei ajattele ihan järkevästi siinä vaiheessa. En yhtään huolehtinut koulunkäynnistä, en siitä oppiiko pieni koskaan puhumaan, saati sitä, että onko hänellä mahdollisuuksia pärjätä yksin. Ei, minä ajattelin naimisiin menoa.

Oikeastaan en nyt tiedä mitä ajatella. Jostain syystä tuntuu, etten halua hyväksyä mahdollista autismi-diagnoosia. Ystävät sanovat, että onneksi tyttösellä on tuollainen äiti, joka on rauhallinen eikä anna maailman kaatua, mutta mitä jos en olekaan rauhallinen. Mitä jos minun maailmani kaatuu? Siksi en varmaankaan halua edes kunnolla ajatella koko autismia. En halua tutkia sitä tarkemmin, vaikka jotain pientä on toki tullut etsittyä. En halua ajatella tulevaisuutta, haluan vain nuuskutella tyttöseni tukkaa ja pusutella pehmeitä poskia. Rutistaa lujaa ja tuntea kun muruseni painaa pään olkapäälleni tai hakeutuu yöllä visusti kainalooni. Ei!! Ei autismi kuulu nyt tähän! Pysyköön poissa!!