Sairauskertomusta ja muuta pientä...

Kuva täältä

Lääkärikäyntimme sairauskertomuskin tuli postissa joku aika sitten. Virallinen diagnoosi (tai siis epäily) on lapsuusiän autismi. En ole vielä hirveästi ehtinyt googletella, mitä tuo sitten varsinaisesti tarkoittaa, mutta eiköhän siihenkin taas aikaa löydy. Lyhentelen tähän hiukan tuota kertomusta, niitä piirteitä mitä lääkäri neitosessamme näki.

"Äidin mukaan pikkutarkka, esim. palikat suorassa ja autot jonossa. Laulelee lastenohjelmien lauluja ulkoa, tuottaa yksittäisiä sanoja ja pari kahden sanan lausetta. Vaatii jatkuvaa silmälläpitoa ja valvontaa päiväkodissa. MOtoriikan osalta tarvitsee enemmän tukea ja esimerkkejä kuin ikätoverit, ei ujostele vieraitakaan ihmisiä. Tulee vain satunnaisesti katsekontaktiin, ei vuorovaikutukselliseen. Vaeltelee huoneessa, ääntelee, mutta selkeitä sanoja kuullaan vaan äiti. Kehoituksesta kiinnostuu lyhyesti lelusta, kuten pallo tai auto, mutta ei lähde juonelliseen leikkiin. Kiinnostunut tutkimusvälineistä, nousee tutkimuspöydälle seisomman ja pudottautuu tutkijan käsivarsille, pyrkii syliin, mutta heti sieltä pois. Ensin vastustelee riisumista, sitten riisuu itse vaipatkin pois. Autismin kaltaista kommunikaatiovaikeutta, tarvitsee jatkotutkimuksia. Epäily lapsuusiän autismista."
Joten nyt sitten tosiaan odottelemme aikaa sinne osastolle. Tammikuussa se todennäköisesti sitten on.

Meillähän on tosi hyvä tilanne siinä mielessä, että päiväkodilla käy kerran viikossa puheterapeutti  lapsosta touhuttamassa. Samoin kerran viikossa käy kiertävä erityislastentarhanopettaja, joka myös viettää hetken aikaa tyttösen kanssa. Kelto on muunmuassa opettanut hoitajillekin Knillin eli KKK-menetelmän. Hoitajakin sitä pystyy siellä sitten tyttösen kanssa tekemään. Nyt syksyllä hoitohakemukseen tehtiin sellainen muutos, että lapsonen on nyt kahdella paikalla päiväkodissa. Lapset ovat siis ryhmäperhepäiväkodissa, jossa on tällä hetkellä 11 lasta, paikkoja on siis kaksitoista. Siellä on neljä ihanaa hoitotätiä, joihin olen oppinut luottamaan kuin vuoreen :)

Mutta vielä muutama sananen puheterapeutista ja keltosta. Heillä on tapana kirjoitella tekemisensä pikkuvihkoon, josta me sitten näemme mitä milloinkin on tehty ja mitä tyttönen on sanonut tai tehnyt. Mekin sitten kirjoittelemme omia huomioitamme vastavuoroisesti heille, jotta hekin osaavat niitä juttuja sitten tarvittaessa tarkkailla. Tänään oli kelto käynyt ja kirjoittanut mukavan viestin meille: Palloleikki on paljon kehittynyt. Tyttönen antaa pallon, ottaa katsekontaktin ja sanoo: pallo. Juoksee seinän viereen (jumppasalissa siis), hakee katsekontaktin ja sanoo: "heitä kori". Jos pallo menee koriin, hän taputtaa ja sanoo: "hyvä". Jos ei mene koriin, sanoo: "oi voi voi". :D Kuulostaa hauskalta ja juuri tyttösen tapaiselta.