Ristiriitaisia ajatuksia...

   Kuva täältä

Eilen tuli postattua tuosta, että en halua hyväksyä koko diagnoosia ja suljen sen mielestäni pois. Välillä on todella ristiriitaiset tunnelmat. Usein tunnen kuten eilen, en halua ajatella koko autismia. Ei, minun tyttäreni ei ole autisti, sanojakin kuitenkin jonkin verran on, ottaa kontaktiakin tuttuihin ihmisiin, on reipas ja toimelias tyttönen. Voihan se olla ihan puheenviivästymääkin vain, lapsi oli väsynyt ja nälkäinen, kun olimme siellä lääkärin luona. Ei väsyneenä ja nälkäisenä jaksa keskittyä mihinkään.

Mutta toisaalta taas... Olenhan itsekin joskus ajatellut, että onkohan tuo lapsi autistinen. Ihan salaa, vain omassa mielessäni olen pyöritellyt näitä ajatuksia, googlettanutkin jonkun verran. Ja kaipa nyt neurologi asiansa osaa, ei kai sitä ihan turhaan epäillä. Hän varmasti näkee jotain, mitä minä en.

Mieheni kanssa olemme jutelleet, että ei tuo tyttönen ainakaan kovin vaikeasti autistinen ole. Ainakaan meidän mielestämme. Asiantuntijat voivat olla sitten kyllä eri mieltä, mutta näin ajattelee myös moni ystävämme ja tuttumme joka lapsen tietää. En ole uskaltanut kysyä vielä kelton, puheterapeutin tai hoitotätien mielipidettä asiaan. En halua sieltä vahvistusta lääkärin epäillyille. Tänä aamuna kuitenkin sain hiukan jopa suututettua miestäni. Juttelimme hänen kanssaan tyttösen touhuista, siitä että miten lapsi on nyt ottanut kontaktia ja löytänyt uusia sanoja. Mies tuumaili siinä keskustelun lomassa, että tyttönen on kaukana autistisesta. Minä siihen vastasin, että ei se kaukana ole, kun  niitä piirteitä löytyy. Mies totesi siihen, että ei sitten,ei ole kaukana autistisesta ja keskustelu loppui tasan siihen.

En tiedä mitä minun olisi siihen pitänyt sanoa. Itsekin ajattelen välillä samoin kuin mies, mutta toisaalta yritän itselleni myös tolkuttaa välillä sitä, että tyttösessä nyt kuitenkin taitaa olla niitä autistisia piirteitä ja samalla valmistan itseäni sitä hetkeä varten, kun diagnoosi tulee varmaksi. Etten sitten niin pahasti romahtaisi vaan tavallaan olisin jo tehnyt töitä asian hyväksymiseksi.

En tiedä onko tässä mitään tolkkua ja onko tämä nyt minun osaltani normaalia. Olo on välillä todella ristiriitainen. Välillä ajattelen, että kun tyttösellä on autismi ja välillä taas ajattelen, että JOS (ja todella iso JOS) tyttösellä on autismi...