Osastolla...

Ensimmäinen viikko osastolla on nyt takana. Huomenna lähdemme vielä muutamaksi päiväksi. Pääsimme onneksi kotiin hiukan lepäämään :)

Osastojaksolta minulla on nyt vähän ristiriitaisia ajatuksia. Oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Tarkoituksena oli kirjoittaa muistiin ajatuksia ja tuntemuksia, mutta ei oikein mitään saanut paperille. Kirjoittelen nyt kuitenkin tähän pari postauksen verran kokemuksia, tapahtumia ja ajatuksia viideltä päivältä...

31.1.2011 MAANANTAI

Saavuimme osastolle klo 9. Omahoitaja otti meidät vastaan ja näytti huoneemme. Saamme olla ainakin vielä ihan kahdestaan tyttösen kanssa huoneessa. Ensimmäisenä menimmekin lääkärille, mies ja poikanenkin olivat vielä mukana. Menimme samalle lääkärille kuin silloi neurologikäynnilläkin. Lääkäri hieman jututti meitä ja sen jälkeen palasimmekin osastolle. Mies ja esikoinen lähtivät pois, me jäimme tyttösen kanssa odottamaan toimintaterapeutin aikaa. Olimme toimintaterapeutilla ehkä noin 15 minuuttia. Tyttönen ei oikein alkanut kunnolla tekemään mitään. Terapeutin kanssa sovimme, että seuraavalla kerralla hänellä on kuvat ohjaamassa tuota tuokiota.

Sen jälkeen olikin ruoka ja päiväunien aika.

Klo 14 menimme psykologille. Sielläkään tyttönen ei alkanut tekemään psykologin tarkoittamia juttuja vaan puuhaili omiaan. Oli oikeastaan pelottavaa huomata, miten tyttönen vältteli vieraiden ihmisten kontaktia ja ohjeita. Ei ottanut kuuleviin korviinsakaan mitään ohjeistusta. Muutenkin tyttönen oli kyllä tosi hiljainen, oma puhekin oli tosi vähäistä. Ei ollut oma itsensä, ei tosiaankaan.

1.2.2001 TIISTAI

Yö meni aika hyvin. Tyttönen heräili hiukan neljän aikoihin ja nukahtaminen kesti puolisen tuntia. Mutta muuten meni yö hienosti. Aamupissan jälkeen menimme tyttösen kanssa mitattavaksi. Pituutta neitosella on nyt 99 senttiä ja painoa 15,4 kg. Pään mitaksi omahoitaja sai 50 cm. Edellinen mittaus on ollut kolme milliä enemmän...

Aamulla meillä oli psykologilla käynti jälleen. Nyt psykologi oli järjestellyt lattialle erilaisia leluja ja tarkoituksena oli vain seurata tyttösen leikkiä. Psykologi antoi minulle ohjeeksi, että jossain vaiheessa kutsuisin tyttöstä nimeltä. Kutsuin, mutta mitään ei tapahtunut. Tyttönen ei reagoinut nimeensä siinä kohtaa millään tavalla. Tyttönen tuppasi taas vähän sooloilemaan, minun läsnäolokin häiritsee jonkin verran, mutta tyttönen ei suostu lähtemään yksinään.

Päiväunille nukahtaminen kesti, joten omahoitaja yritti nukuttaa (päästi minut syömään). Tuloksena oli järkyttävä itku ja huuto. :(

Puheterapeutilla kävimme seuraavaksi. Jonkin verran teki tehtäviäkin. Sanallinen ohjaaminen vaikeaa, jos eleen/mallin liittää mukaan, tyttönen ymmärtää ohjeen paremmin.

Minulle on ollut pienoinen shokki huomata, miten "autistinen" tuo tyttönen tosiaan on. Kontakti etenkin alussa vieraisiin ihmisiin on olematonta. Välttelee katsekontaktia. Ohjaaminen on vaikeaa, tekee vain tiettyjä juttuja. Vuoron jakaminen tosi hankalaa. Tieto lisää tuskaa, mutta toivottavasti tuo myös helpotuksen!!