Tyhjän päällä...

On jäänyt tämä blogi vähän unholaan, eletään toisaalta hiukan  hämmentäviä aikoja. Olisi pitänyt heti silloin osastojakson jälkeen kirjoitella tuntoja ylös, nyt on jo osa ajatuksista ja kysymyksistä unohtumassa, mutta yritän parhaani :)

Toinen osastoviikko meni ihan hyvin. Meillä oli jälleen päiväseltään nyt suht paljon ohjelmaakin, tyttönen kävi terapeuteilla ja psykologilla. Omahoitajakin järjesti ohjelmaa. Nyt olimme omalla autolla liikkeellä, joten pääsimme iltasella vähän shoppailemaankin :) Ei käyneet illat niin pitkiksi. Alun perin loppupalaveri piti olla torstaina, mutta koska lääkärimme oli torstain ja perjantain poissa, loppupalaveri siirtyikin sitten keskiviikolle. Mies ei sitten päässytkään paikalle, oli töitä ja töiden järkkääminen liian hankalaa, jotta olisi voinut ajaa tuonne 150 kilsan päähän. Kelto ja ryhmiksen hoitaja pääsivät kuitenkin paikalle huolimatta lyhyestä varoitusajasta.

Loppupalaverin piti alkaa noin klo 14.30, mutta pääsimmekin lääkärille vasta kello 15 tienoilla. Tyttönen jäi omahoitajan kanssa katsomaan Postimies Patea ja minä suunnistin kelton ja hoitajan kanssa palaverihuoneeseen, jossa oli vain tämä lääkärimme. Hän kertoi meille ne minulle tutut jutut, jotka olin jo kuullut terapeuteilta ja psykologilta sekä omahoitajalta. Varsinaisesti mitään uutta tietoa ei siis tullut, muuta kuin vahvisti diagnoosin. Palaveri kesti 15 minuuttia!! Olin hiukan järkyttynyt ja vähän nolottikin: olivathan kelto ja hoitaja tulleet 150 km kuuntelemaan viidentoista minuutin ajan lääkäriltä ne samat jutut, mitkä olisin itsekin voinut vallan hyvin kertoa. Just! Muutenkin jäi vähän sellainen olo, että nyt ollaan tyhjän päällä. Sain pieniä vihjeitä sieltä täältä mitä kannattaa tyttösen kanssa kokeilla, saimme myös kuntoutuskansion, jossa oli myös joitain juttuja mitä pitää harjoitella. Mutta kaikki konkreettinen ohjeistus puuttuu. No okei, minä osaan leikkiä nukkeleikkejä, joten se puoli on hallussa, mutta ne muut kohdat? Täytyy myöntää, että minun kohdallani onni on se, että minulla on jonkinlainen kuva autistin kuntoutuksesta ja ylipäätänsä autismista, olenhan vasta opiskellut koulunkäyntiavustajaksi. Mutta pakko on myöntää, että hahmottamistehtävien ja luokittelutehtävien keksiminen ei ole niin helppoa puuhaa käytännössä. Onneksi koko ajan saan kokemusta myös töiden myötä. Mutta tosiaan, enemmän ohjaamista olisin kaivannut.

Nyt sitten odotellaan loppulausuntoja sairaalalta. Sen jälkeen pidämme mahdollisimman pian hoitopaikan, kelton ja puheterapeutin kanssa palaverin, jossa katsomme jatkoa. Minulla onkin monta kysymystä esitettävänä mm. omasta avustajasta. Tyttösellehän suositeltiin omaa avustajaa. Se vain aiheuttaa minulle muutamia huolia ja kysymyksiä. Oma avustaja kun tarkoittaa sitä, että tyttösen ja pojan hoitopaikka vaihtuu tavalliseen päiväkotiin tästä nykyisestä ryhmiksestä. Ryhmäkoko tuplaantuu, samoin osastoja tulee kaksi muutakin. Lapset todennäköisesti joutuisivat eri ryhmiin ja tyttösen lohtu ja turva eli esikoinen olisikin nyt ihan eri paikassa. Tyttösen sopeutuminen isoon ryhmään on epävarmaa, samoin esikoisen. Myöskin esikoisen reilun vuoden päästä alkava esikoulu mietityttää. Koska päiväkodin vaihto tarkoittaa kylän vaihtoakin, esikoisen koulu ja esikoulu jäävät ryhmis-paikkakunnalle. Jos lapset vaihtavat hoitopaikkaa, esikoinen kävisi esikoulun joko päiväkotipaikkakunnalla tai sitten olisivat eri kylissä hoidossa, jos esikoinen menisi ns. omaan esikouluunsa, missä käy myös koulunkin. Onneksi ihan heti ei pidä päättää, mutta aika pian kuitenkin. Viimeistään siinä vaiheessa kun hoitopaikat tulevat hakuun taas...

Ai niin... Lääkäri sanoi loppupalaverissa, että joku verikoe vaatii uusimisen koska siinä oli jotain häikkää??? Mutta sitten ei mitenkään tarkemmin sanonut, että mitä häikkää, enkä minä tyhmä tajunnut kysyä  siinä tilanteessa. No, järkeilin näin jälkeenpäin, että ei täydy olla mitään kiireellistä, koska ei heti alettu järjestelemään kokeen uusimista.

Tässä nyt jotain ajatuksia... Ollaan nyt eletty entiseen malliin tyttösen kanssa, odotellaan niitä loppulausuntoja ja sitä yhteistä palaveria. Sitten tulee käyttöön kuvat, reissuvihko jota tehdään yhdessä tyttösen kanssa sekä koritehtävät. Todennäköisesti...